Perjantai aamulla lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä, mistä matka jatkui Lentokoneella Saksaan, Frankfurtiin. Matka sujui mukavasti ja lentokentältä Graziella Bremer, tuontikoirani kasvattaja, tuli hakemaan minua. Hänen tilansa oli n. 20 km Frankfurtista pohjoiseen, joten tiedossa oli vielä pienehkö automatka.
Graziella oli mukavaa seuraa ja hän tarjosi minulle maittavan illallisen, samalla kun sain tutustua hänen muutamaan berniinsä, tosin vielä en saanut nähdä Valmaksi nimeämääni narttupentua, enkä muitakaan vielä luovuttamattomia pentuja.
Nukuttuani yön yli, olin erittäin virkeä. Aamiaisen jälkeen siirryimme katsomaan pentuja, jotka olivat todella valloittavia. Kaikki kiinni toistensa turkeissa, painivat keskenään ja lösähtivät välillä mahalleen kun jalat alkoivat olla mitä ihmeellisimmissä solmuissa.
Juteltuani kaikki asiat vielä selviksi Graziellan kanssa allekirjoitin tarvittavat paperit ja saimme Valman kanssa kyydin lentokentälle. Matka Suomeen ei ollut mikään mahtava, mutta ilmakuopista huolimatta Valma selvisi matkasta oikein hyvin, eikä näyttänyt voineen pahoin.
Helsingistä ajelimme sitten kotipaikkakunnalle, missä iloinen saattue otti väsyneet matkalaiset vastaan. Valma keräsi myös Indiltä melkoisen määrän haleja ja pusuja, ja oli niin polleana tutustumassa oikopäätä taloon. Muihin koiriin sen ei annettu heti tutustua, vaikka pian Gilla ja Sulo sitä tulivatkin ottamaan vastaan. Molemmat olivat uudesta tulokkaasta selvästi innoissaan, vaikka Gilla näyttikin hieman närkästyneeltä toisen nartun tumpsahtaessa taloon. Nopeasti se kuitenkin omi itselleen eräänlaisen äidin roolin, minkä jälkeen Valmaa olikin vaikea pitää erossa nartusta.
Sulo ei uuteen tulokkaaseen kiinnittänyt liiemmin huomiota, vaan tyytyi rotkahtamaan sohvalle. Siitäkös Valma sitten innostui ja jätti Gillan hetkiseksi rauhaan. Se istahti Sulon eteen sohvalle ja rupesi kuonollaan tökkimään toista, että väistätkös siitä. Mukavasti molemmat koirat ottivat pennun kuitenkin vastaan.
Ensimmäinen yö sujui suhteellisen hyvin, pari kertaa heräsin Valman uikutukseen, mutta muuten se pysyi hiljaa käpertyneenä milloin jalkojeni, milloin kylkeni viereen.
Zellie & Valma
