lauantai 12. maaliskuuta 2011

Uusia tuttavuuksia !

Iltaa ! :)

Zellie, lähti eilen aamupäivästä ajelemaan kohti Kuopiota. Tarkoituksena oli hakea Karrin kasvatti meille asustamaan. Herra, tai vielä itseasiassa poika, nimettiin Tahvoksi. Rauhassa tutustutaaan uuteen taloon, ja uusiin tuttavuuksiin. Jospa sitä pian Zelliekin suuntaa pojan kanssa kisakentille ? Ken tietää ?

Riepu aloitti tänään juoksunsa, aivan turhaa. Likalla ei ole vielä tarpeeksi kisakokemusta, jotta olisi syytä sillä pennut teettää.

Valmallakin ilmenee samaa ongelmaa kuin Rievulla, juoksut sillä näyttää alkavan. Pyllyä se tyrkyttää ihan sen mukaisesti, noo eristetään Hupu & Tahvo keittiöön, likat saavat sitten olla vapaina luulisin. 

Rievun kanssa suuntaamme pian Somerolle. Minä (Indy), Mima & welmu järjestämme siellä yhteislenkin, saa kaikkien koirat uusia tuttavuuksia, kuin myös ihmiset. Riepuun päädyin juuri sen upean luonteen takia, olisihan tuo Tahvokin ollut, mutta Zellien koirahan se on.

Sankari - pentueen pennut lähtivät uusiin omiin koteihinsa, vihdoin :) Ne kaksi likkaa oli jo niin isoja että huhhuh, ei meinattu niiden pissakallejen kanssa olla mistään samaa mieltä. Heidän mielestään sohvia saa pureskella, matolle pissiä ja muita koiria kiusata, luojan kiitos että ne muuttivat omiin koteihinsa. Oli kai virhe ajatella että, kun tulee kaksi pentua niitä voi huoletta pitää irti. Tietenkin pentuaitaus oli hukassa, se täytyy etsiä.

Siivoustalkoot kai meille tulossa ? Luulisin.

- Indy & koiruudet

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Pitkästä aikaa !

Aikaa on kulunut viime kirjoituksesta. Paljon on kaikenlaista tapahtunut. Jos vaikka kerrotaan asia kerrallaan ?

Kömpelöön on muuttanut pari koiraa lisää. Riepu-nöffi & Hupu-tolleri, molemmat ovat oikeita aarteita. Kaikki on mennyt tähän asti koirien kanssa hyvin ja selvä arvo järjestyskin on, luulisin.

Valitettavasti meidän pieni nallekarhu Sulo päästettiin tänään ikiuneen. Aggressiivisen käytöksen vuoksi emme koiraa tahtoneet enään eteenpäin myydä. Osumia saivat etenkin Hupu & Valma. Koirat ovat hieman hämmästyneitä kuin yksi mörökölli puuttuu, no elämän on jatkuttava.

Näyttelyssäkin olemme käyneet, sieltä ikiuneen nukkunut Sulo sai EH3, kuin myös Valma. Gilla nappasi vain H:n. Islannissa meni koko päivä kehissä juoksemassa, pari vierastakin koiraa esitettiin.

Riepu, Gilla, Hupu & Valma näkivät jokainen tänään HEVOSEN. Valman ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, se oli milteinpä tälläinen > O.O Kyllähän ne sitä kontturaa nätisti haisteli, Rievun teki kamalasti mieli lähteä toista paimentamaan, sepä ei nyt onnistunut. Pitäisiköhän harkita paimennuksen aloittamista Rievun kanssa ?

Viime päivät ovat menneet koirille naureskellessa, töitä tehdessä, hiihtäessä ja tietenkin lenkkeillessä. Noissa koirissa tuntuu olevan kamalasti virtaa.

Muistaisinpa tulla useammin kirjoittamaan ? Koitetaan muistaa :)

Lankaleikin Suuri Suloinen "Sulo"

Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee♥

t: Indy & koiralauma

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Valma valtaa sohvan... tai ainakin yrittää

Perjantai aamulla lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä, mistä matka jatkui Lentokoneella Saksaan, Frankfurtiin. Matka sujui mukavasti ja lentokentältä Graziella Bremer, tuontikoirani kasvattaja, tuli hakemaan minua. Hänen tilansa oli n. 20 km Frankfurtista pohjoiseen, joten tiedossa oli vielä pienehkö automatka.
  Graziella oli mukavaa seuraa ja hän tarjosi minulle maittavan illallisen, samalla kun sain tutustua hänen muutamaan berniinsä, tosin vielä en saanut nähdä Valmaksi nimeämääni narttupentua, enkä muitakaan vielä luovuttamattomia pentuja.

Nukuttuani yön yli, olin erittäin virkeä. Aamiaisen jälkeen siirryimme katsomaan pentuja, jotka olivat todella valloittavia. Kaikki kiinni toistensa turkeissa, painivat keskenään ja lösähtivät välillä mahalleen kun jalat alkoivat olla mitä ihmeellisimmissä solmuissa.

Juteltuani kaikki asiat vielä selviksi Graziellan kanssa allekirjoitin tarvittavat paperit ja saimme Valman kanssa kyydin lentokentälle. Matka Suomeen ei ollut mikään mahtava, mutta ilmakuopista huolimatta Valma selvisi matkasta oikein hyvin, eikä näyttänyt voineen pahoin.
  Helsingistä ajelimme sitten kotipaikkakunnalle, missä iloinen saattue otti väsyneet matkalaiset vastaan. Valma keräsi myös Indiltä melkoisen määrän haleja ja pusuja, ja oli niin polleana tutustumassa oikopäätä taloon. Muihin koiriin sen ei annettu heti tutustua, vaikka pian Gilla ja Sulo sitä tulivatkin ottamaan vastaan. Molemmat olivat uudesta tulokkaasta selvästi innoissaan, vaikka Gilla näyttikin hieman närkästyneeltä toisen nartun tumpsahtaessa taloon. Nopeasti se kuitenkin omi itselleen eräänlaisen äidin roolin, minkä jälkeen Valmaa olikin vaikea pitää erossa nartusta.

Sulo ei uuteen tulokkaaseen kiinnittänyt liiemmin huomiota, vaan tyytyi rotkahtamaan sohvalle. Siitäkös Valma sitten innostui ja jätti Gillan hetkiseksi rauhaan. Se istahti Sulon eteen sohvalle ja rupesi kuonollaan tökkimään toista, että väistätkös siitä. Mukavasti molemmat koirat ottivat pennun kuitenkin vastaan.

Ensimmäinen yö sujui suhteellisen hyvin, pari kertaa heräsin Valman uikutukseen, mutta muuten se pysyi hiljaa käpertyneenä milloin jalkojeni, milloin kylkeni viereen.

Zellie & Valma

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Kaksi kaveria valtaa sohvat ! :)

Tiistai aamuna lähdin ajelemaan kohti Imatraa. Matka autolla sujui hyvin ja osasin hyvin kasvattajan luokse. Jutusteltiin hieman kasvattajan kanssa ennen kuin saisin nähdä tulevan koirani.

Kaikki koirat olivat tuonteja joten sain valita kenet tahdon. Se olikin jo itsestään selvyys tämä suloinen nuoriherra Lankaleikin Suuri Suloinen. Kasvattajan kanssa teimme koirasta paperit ja hieman puhuttiin koiran tulevaisuudesta. Sain kahden (2) pentueen jalostusoikeuden. Lupasin että koiralla kisataan monipuolisesti ja saadaan suhteellisen paljon valionarvoja.

Pakkasin Sulon autoon ja lähdin ajamaan kohti Espoota. Sinne en osannutkaan niin kamalan hyvin mutta onneksi oli navigaattori. Saavuin turvallisesti perille ja kysyin että saanko ottaa Sulon sisälle. Kasvattaja oli erittäin mukava ja antoi ottaa Sulon sisälle. Tätä koiraa olin jo kerran aikaisemmin käynyt katsomassa. Paperit oli koirasta jo tehty. Tulevaisuudesta myös hänen kanssaan jutusteltiin ja asiat saatiin sovittua.

Lähdin ajelemaan kohti kotia. Matka kesti Espoosta kauan ja olimme myöhään illalla kotona. Meitä otti vastaan iloisesti Zellie joka oli aivan innoissaan uusista tulokkaista. Se ei meinannut pysyä nahoissaan ja odottaa jo innolla perjantaita.

Indi,Gilla & hieno herra Sulo

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Ensimmäinen viesti.

Heij. Tää olis nyt sitten se eka rustaus tänne. Nyt pian pääseekin kenneliimme ensimmäinen koira. Koira tulee Kokertista ja se on novascotiannoutajanarttu.Vaikka se ei olekkaan kasvatusrotumme niin kyllä se meille asumaan pääsee. Nimenkin sille olen jo päättänyt hän on sitten Kokert Excellent Girl. Kutsumanimi on vielä vähän hakusessa. Näillä näkymin koirasta olisi tulossa Elli tai Gilla. Jalostusoikeus on nartulla mutta vain 1 pentueeseen. Pentuja saisi tulla 1 - 3. Pian pääseekin jo koirien kanssa treenaamaan kunhan niitä vain tulee. Sittenhän meillä alkaa kisaamisen ihanaa ! Enempää en viitsi rustata kun sitä tulee sitten kiirjoiteltua kun koiria tulee. Moikkkamoi !

Tervesin:
Indi